(Ja kiirehän siinä leipomisessa tuli, joten en tämän parempaa kuvaa kerenny napata...)

Sain kunnian päästä kummiksi, ja ristiäisiin leivoin tällaista piirakkaa. Pohjaan käytin hyvää brownies-reseptiä, joka löytyy alta. Kuorrutteeseen (yksi uunipellillinen) hujahti lähes kaksi pakettia tomusokeria, loraus vettä ja tilkka sinistä elintarvikeväriä. Koristeet tein Piece of Cakesta ostamallani suklaamuotilla, jolla tuloksena oli kolme erilaista vauvaa, helistin, tutti ja tuttipullo.

 

Brownies, uunipellillinen

 

6 kananmunaa

3 dl sokeria

300 g voita

1,5 dl kaakaojauhetta

3 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

1/4 tl suolaa

150 g taloussuklaata

150 g hasselpähkinää tai mantelia

 

Kuorrute:

Reippaasti (paketti tai pari) tomusokeria, vettä ja tilkka sinistä elintarvikeväriä

 

 

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi ja lisää taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää. Rouhi suklaa ja hasselpähkinät (tai mantelit) murskaksi tai paloiksi makusi mukaan. Lisää taikinaan. Levitä uunipellille.

Paista 200 asteessa noin 15min.

Tarjoile browniespiirakka sellaisenaan vaniljakastikkeen kera tai tee tomusokerista päällinen.

Suklaakoristeet tulee näppärästi suklaamuotilla. Sulata tummaa suklaata mikrossa varovasti, jotta suklaa ei pala. Kaada muotteihin, käytä pakkasessa n. 5min ja loksauta valmiit koristeet irti muoteista. Muottien täytyy olla puhtaat ja kuivat. Jos edellisestä koristeesta jää muottiin suklaata, puuttuu jämäsuklaan peittämä osa myös seuraavastakin koristeesta. Pese ylimääräinen suklaa pois muotin koloista, mutta kuivaa huolella. Pienet vesipisarat puolestaan jättävät vaaleita laikkuja suklaaseen.

 

Tässä koko herkkupöytä. Onnea vielä vaaville ja vanhemmille :)