1244405421_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hei!

Olen pitänyt leipomisesta jo vuosia, mutta leipomukseni ovat olleet keittokirjojen ohjeilla väännettyjä normaaleja herkkuja. Havahduin leipomisen korkeampaan tasoon leivontablogien myötä vasta puolisen vuotta sitten. Ahkerana leivontablogien lukijana päädyin viimein tekemään oman blogini. Taitoja vasta opettelen teidän muiden leipojien ohjeilla, mutta toivon blogistani löytyvän tuoreita ideoita myös kokeneille konkareille. Ja kävijät, kommentoikaa! :)

Pyrin siis antamaan vinkkejä, en taito-ohjeita, joten reseptejäni lukiessa kannattaa pitää mielessä, että ohjeita voi soveltaa taitojensa mukaan parempaan päin. :) Samaa ongelmaa on blogin alkutaipaleella: olen näpsinyt kuvia leipomuksistani tältä keväältä, mutta koskaan en ole kirjoittanut kakkujeni tarkkaa reseptiä ylös, joten reseptit ovat jälkikäteen mahdollisimman tarkasti muistin varassa kirjoitettuja.

 

Tässä leipomistaitojani kehitellessä saattaa olla teillekin uusi opinlähde: Madame Mangor.Hän oli 1800-luvun tanskalainen, kuuluisa keittäjä ja leipuri. Madame Mangorin kolme kultaista ohjetta kuului:


1. Säännöllisiä ruoka-aikoja on noudatettava.
2. Pöytäliinan on oltava hohtavan valkoinen ja pöydän siististi katettu.
3. (Tärkein ohje) Emännän lempeiden kasvojen on säteiltävä auringon lailla ja pyyhkäistävä pois kaikki pilvet, jotka uhkaavat muodostua rajuilmaksi kodin taivaalle.


Siinäpä opittavaa, ainakin minulle! :D Siispä tässä ollaan Madame Mangorin jalanjäljillä.