Kilta-iltamassa fuksit ja vanhat kävyt tutustuilivat toisiinsa, tarjoilut jätettiin fuksien huolehdittavaksi. Pienryhmämme kanssa päädyimme leipomaan haarukkapikkuleipiä ja mokkapalapiirakan killan logolla varustettuna.


Tämän mokkapiirakka oli uskomattoman hyvää, maistui yhtä hyvältä kuin lapsena mummun leipoma. :) Tomusokeri-kahvi-yhdistelmä on maukkaan kuorrutteen juju.

 

 

Tosi hyvät Mokkapalat

uunipellinen

 

5 dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
200 g leivontamargariinia
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria

 

Kuorrutus

1 paketti tomusokeria
50 voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniliinisokeria

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sulata leivontamargariini ja lisää. Kaada leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15min.

Kuorrutus: Sekoita voi ja lisää siihen keskenään sekoitellut muut ainekset. Levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen kakun päälle, sillä kuorrutus jähmettyy nopeasti.

Halutessasi koristele nomparelleilla. Tai SLY:lta saamallasi marsipaanilla, valkoisena taikka elintarvikevärillä värjättynä :)

 

 

Myös haarukkapikkuleipia tuli tehtyä, osa normaaleina vaaleina, osa varioituna kaakaojauheella.


 

Haarukkapikkuleivät, perusohje

 

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)

 

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna vatkaten ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Halutessasi lisää kaakaojauhetta. Pyörittele pieniä pallosia, aseta uunipellille ja paina niitä haarukalla kevyesti niin, että keksi levenee hieman ja saa raitakuvion pintaansa. Haarukkaa kannattaa jauhottaa tarttumisen estämiseksi.
Paista 200 asteessa uunin ylätasossa n. 10min.